Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2008

Katsoimme tänään kumppanini kanssa uudestaan elokuvan Peaceful Warrior (lisätietoja Leffahyllyssä). Se sai minut hyvin tunteelliseksi ja useaan kertaan kyyneleet nousivatkin silmiini. Aloin ajatella tietäni tässä elämässä ja sitä, mitä tarvitsen sen läpi kulkemiseen. Tuo elokuva tuntuu antavan jokaisella katselukerralla juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Sain rohkaisua tarttua elämässäni niihin asioihin, joihin tahdon tarttua. Sokrates käskee tarttumaan meditaation miekkaan ja silpoamaan kaikki pelot, joita mieleen nousee. Aikaisemmassa viestissäni puhuinkin tästä, ja ymmärtäminen auttaa. Mieli vain ratkaisee egon sille antamia tehtäviä ja siitä johtuvat pelot. Ne estävät joutumasta tilanteisiin, joihin ego ei tahdo joutua.

Eräs henkilö kommentoi aikaisemmin, että viestini vahvistivat sitä, että on monenlaisia tapoja olla ja elää. Silläkin uhalla, että saan kaikki paikat täyteen pelonsekaisia ja vihaisia kommentteja, kerron nyt hiukan siitä tavasta, jolla tahdon elää, koska uskon myös sen avaavan enemmän niiden ihmisten silmiä, jotka ovat siihen valmiita.

Tahdon ympäristön, jossa omat ongelmani ja heikkouteni nousevat pintaan. Tahdon ympäristön, joka myös auttaa rakastavasti noiden ongelmien ja heikkouksien ”korjaamisessa”. Tahdon ympäristön, joka luo enemmän energiaa kuin siihen annetaan. En ehkä olisi aiemmin edes ajatellut näitä asioita, mutta henkilö nimeltä Stephane Hemon (ideaGasmsin perustaja) on esimerkillään inspiroinut minuakin kohti tätä todellisuutta.

Kutsun tuota ympäristöä Stephanen tavoin ympyräksi, jossa yksi maskuliininen mies elää usean feminiinisen, bi-seksuaalisen naisen kanssa – minun tapauksessani maksimi lienee kolme. Kysymyksessä on henkinen kasvualusta (tavallistenkin parisuhteiden tapaan), jossa kantava voima on rakkaus.

(Huomautan, että kyseessä on korkean tason rakkaussuhde, jossa ei ole tilaa peloille ja ylpeydelle. Sellaisissa tapauksissa tämä ei voi yksinkertaisesti toimia. Ainoastaan syvä ja pysyvä myötätunto, rakkaus ja luottamus mahdollistavat henkisten ihmisten kasvun tällä tavalla.)

En oikeastaan tiedä, mitä voisin sanoa estääkseni ihmisiä vetämästä tuomitsevia johtopäätöksiä tästä elintavasta, mutta oikeastaan en edes halua sanoa mitään. Minulla ei ole tarvetta puolustella asiaa, jonka itse koen kauniiksi ja oikeaksi. Lisäksi tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka tuntevat samoin kuin itse tunnen tämän asian suhteen, joten jätänpäs asian siihen.

Suurin este tällä tiellä on kuitenkin ollut se, etten ole juuri uskaltanut puhua vieraille ihmisille. Nuoresta asti olen vahvistanut tapaani puhua asioista vain internetin välityksellä ja se on osaltaan kasvattanut minut erilleen sosiaalisista piireistä. Nyt myöhemmin olen taas löytänyt voimaa olla myös muiden läheisyydessä, mutta edelleen sisälläni on kalvanut pelko vieraiden ihmisten kohtaamisesta.

Peaceful Warriorin myötä sain taas lisää voimaa ja päättäväisyyttä kohdata pelkoni rohkeudella ja elää elämääni kuten se on tarkoitettu elettäväksi.

Kuten Sokrates sanoo Way of the Peaceful Warriorissa:

Silence is the warrior’s art – and meditation is his sword.

Siispä silpoan pelkoni miekalla ja elän tässä hetkessä ilman vastustusta ei-toivottuja lopputuloksia kohtaan.

Mainokset

Read Full Post »

Tänään sain viimein tilaamani kirjan The Sedona Method, jonka on kirjoittanut Hale Dwoskin. Tämän kirjan pitäisi auttaa emotionaaliseen ja mentaliseen vapauteen. David Hawkinsilla on siihen oma tyylinsä, mutta jotenkin  The Eye of the I ei vielä tunnu aivan oikealta kirjalta minulle. En saa siitä tarpeeksi irti, että tahtoisin jatkaa sen lukemista tässä vaiheessa. Menee liikaa tajunnan yli.

David Hawkinsin kirjat ovat toki valtavan korkealla värähtelytaajuudella ja pelkästään niiden lukeminen saa oman tietoisuuden valon loistamaan kirkkaammin, mutta oikeasti tuntuu, että täytyy olla avoimempi ennen kuin saan niistä irti sen kriittisen sisällön, josta on minulle kaikkein eniten hyötyä. The Eye of the I on kuin meditaatio ja se vaatii voimakasta paneutumista. Lisäksi Hawkinsilla on myös kirja nimeltä I: Reality and Subjectivity, joka värähtelee vieläkin korkeammalla, lähes Universaalin Tietoisuuden tasolla, mutta sitä en ole vielä edes ostanut. Se tulee luokseni aikanaan.

Tällä hetkellä Sedona Method tuntuu todella hyvältä, vaikken ole koko kirjaa edes avannut. Olen vakuuttunut siitä, että se auttaa minut eteenpäin tielläni. Kerron myöhemmin Kirjahyllyssä kokemuksiani tästä kirjasta.

Read Full Post »

Olen pari päivää tässä syventynyt irti päästämiseen ja tänään meditoidessani huomasin, kuinka paljon asioita mieleen lappaa, kun on takertunut johonkin.

Maanantaina tilasin itselleni kannettavan tietokoneen ja jotenkin sitä vain odottaa kuin pikkulapsi jouluaattoa. Ego rimpuilee kiinni siinä hetkessä kun viimein saan koneen kotiini. Käytännössähän sillä ei ole mitään merkitystä, enkä minä määrättömästi koko konetta edes tarvitse. Silti se pitää saada, kun hinku on kova.

Tämä on hyvin yleistä. Jos menemme ulos ja ilma on kylmä, mielemme sanoo: ”Onpa kylmä ilma.” Miksi? Johan me tiedämme sen sanomattakin, että ilma on kylmä.

Seuraavaksi mieli ehkä ilmoittaa: ”Onpas jäiset tiet.” Tällainen henkilökohtainen selostaja on vähintäänkin huvittava, mutta erityisesti minua on aina kiinnostanut, että miksi mieli tekee noin. Mitä se tuosta selittelystä hyötyy?

Kontrolli.

Mieli ei pysty kontrolloimaan ulkoisia tapahtumia (säätä, ihmisten reaktioita, lottonumeroita yms.), mutta se yrittää. Annamme mielellemme tehtäviä, kuten: ”haluan kaikkien pitävän minusta, mitään pahaa ei saa tapahtua minulle, tahdon kaikkea hyvää tapahtuvan minulle, tahdon että kukaan tai mikään ei satuta minua” jne.

Tämä on mahdoton tehtävä, mutta mieli sanoo: ”OK! Homma hanskassa.” Se alkaa ratkoa kaikkia näitä ulkoisia ongelmia. Tiet ovat jäiset, ongelma pitää ratkaista. Siitä alkaa sisäinen dialogi, miten homma hoituu. Kaikki tilanteet, vaihtoehdot ja mahdollisuudet pyritään käymään läpi, ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Mieli siis pyrkii kontrolloimaan sisäistä maailmaa.

Itse tajusin, ettei näillä asioilla ole mitään merkitystä. Jos kaadun jäisellä tiellä, ei se ole mikään maailmanloppu. Itse asiassa haluan toivottaa tervetulleeksi kaiken sen, mitä Jumala elämääni tuo, koska Korkein Totuus tietää, mikä on parhaaksi minulle. Ego ei sellaisesta käsitä hölkäsen pöläystä.

Noh, palatakseni tuohon meditaatioon: joka kerta kun rappumme ovi aukesi, säpsähdin: ”nyt postinkantaja tuo noutoilmoituksen siitä koneesta”. Toiko? No ei. Joka ikinen kerta kuitenkin tiedostin tämän ja päästin asiasta irti. Tiedostin sen, että vaikken saisi tuota konetta tänään, huomenna, tällä viikolla, tänä vuonna, tai ikinä, se olisi silti ihan okei.

Luotan ja uskon sen olevan parhaaksi minulle.

Näin olen päästänyt irti lopputuloksesta ja voin elellä onnellisena tässä hetkessä.

Read Full Post »

Minua alkoi tänään ärsyttää erään ystäväni kirjoitus. Se oli ihan ok juttua muuten, mutta yksi pieni osuus siinä alkoi vaivata. Hän kertoi olevansa ravintola-alalla ja sanoi, että hänen täytyy pian jättää se, koska tuo ala syö häneltä valtavat määrät energiaa.

Mietin pitkään ja hartaasti, että mikä tuossa niin kauheasti ärsytti ja miksen pystynyt tuntemaan myötätuntoa ystävääni kohtaan. Ensin luulin, että hän oli kuullut muilta ystäviltään tuon: ”ravintola-ala syö energiaa” jutun ja hän vain jauhoi sitä saadakseen huomiota sillä, kuinka paljon hän tietää pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia työelämästä tms. Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, minun pitää kai kiinnittää tuohonkin itsessäni huomiota.

Ensisijainen syy ärtymykseeni oli kuitenkin se, että hän tiesi tarkalleen miten hänen pitäisi muuttua ja mistä asioista hän ei elämässään pitänyt. Silti hän ei tehnyt niille mitään. Selvästikin tämä liittyy edellisessäkin viestissäni esiin nousseeseen aiheeseen, eli riskien ottamiseen, mutta huomasin, että minunkin elämässäni on valtavat määrät asioita, jotka kaipaavat parantamista. Monet näistä asioista olen tiedostanutkin, mutten silti ole tehnyt niille mitään.

Tahdonlujuuden puutetta ja saamattomuutta?

Noh, ainakin nyt tiedostan ongelmieni suuremman kontekstin. On aika ottaa luuta käteen ja alkaa siivota.

Read Full Post »

Tajusin juuri jotain sekä apatiaan että solar plexukseeni liittyen: olen pelkuri.

En oikeastaan ole pitkään aikaan (jos koskaan) uskaltanut elää elämääni. Ego kaipaa turvallisuutta ja roikkuu siinä kiinni kaksin käsin. Kaiken pitäisi olla ennestään tuttua, että tiedän miten suhtautua.

Noh, miksi pitäisi? Se ei ole elämistä. Surullista on se, että monet ihmiset eivät oikeastaan elä ollenkaan. Olenko minä yksi heistä? Tähän asti olen ollut. Olen halunnut tehdä monia asioita, mutta en ole uskaltanut. Tänään olen tajunnut mikä on se valuuttaa jolla saa hyvää elämää: riskien ottaminen (yhdistettynä oman sydämensä seuraamiseen).

Tämä on suurin haaste, mitä olen pitkiin aikoihin kohdannut. Minun tulisi kohdata elämä ja elää sitä. Kaikki voi mennä pieleen ja saatan löytää itseni tilanteista, joista en olisi ikinä kuvitellut löytäväni itseäni. Se voi olla vaikeaa, haastavaa, joskus jopa sietämätöntä, mutta uskon selviäväni, kunhan muistan Buddhan sanat:

Tee parhaasi.

Read Full Post »

Lueskelin tässä taas Hawkinsia ja tulin osioon, jossa hän puhui tietoisuuden tasosta nimeltä apatia. Tämä tietoisuuden taso värähtelee syyllisyyden ja surun välissä. En koe itseäni kovin apaattiseksi henkilöksi, enkä tätä sivujen mittaista kuvausta tunnistaisi itsekseni, vaikka kuinka yrittäisin. Silti mukana oli jotain tuttuakin.

Olen hyvin perillä siitä, että ihmiset voivat olla jokaisella elämänsä osa-alueella eri tietoisuuden tasolla. Siitä on kysymys minunkin kohdallani.

Without the will to live, the hopeless stare blankly, unresponsive to stimuli. The eyes stop tracking, and there is insufficient energy left to even swallow proffered food.

Kuten sanoin, en kykene tunnistamaan tätä käyttäytymismallia itsessäni. Olen monesti jopa yli-innokas tekemään erilaisia asioita, syömisestä nyt puhumattakaan. Sitten kun kirjassa tuli kohtia, joissa puhuttiin työn teosta ja tietynlaisesta elämänasenteesta, jota kuvastaa lause: ”mitä väliä?”, tunsin piston sisimmässäni.

Älkää käsittäkö väärin. Kun teen töitä, olen omasta mielestäni todella ahkera ja teen työni niin, ettei kenelläkään ole siitä moitittavaa. Se, mikä tässä otti tunnon päälle, oli se tosiasia, että en ole kovinkaan innokas hakemaan töitä. Olen tällä hetkellä työttömänä kesän työrupeaman jälkeen. Olisinko voinut hakea muita töitä? Takuulla. Miksen sitten hakenut?

Osittain siksi, että tahdoin antaa aikaa henkiselle kasvulleni, mutta toisesta syystä siksi, että en todellakaan näe siinä kauheasti järkeä. Apatian kynnet ovat painuneet syvälle sisälleni. Tiedän että eri työtehtävät voisivat olla hyväksi henkiselle kasvulleni siinä missä vapaalla oleminenkin. Olen tämän todennut aiemminkin. Jokin tässä nyt vain mättää.

Apatialle yksi ominaispiirre on muiden syytteleminen omista ongelmista. Syytellään yhteiskuntaa, ystäviä ja jopa kohtaloa. Tuossa tilassa itsensä saattaa nähdä uhrina, joka ei pysty tekemään mitään.

Minä en näe itsessäni noita piirteitä. En syytä ketään muuta työttömyydestäni, se on oma valintani. Yhteiskunta on jopa auttanut minua hakeutumaan töihin. En näe itseäni olosuhteiden uhrina, olen vain päättänyt olla hakematta töihin. Ja missään tapauksessa tilanne ei ole se, että en pystyisi. Pystyn hakemaan ja tekemään työtä ja tiedän sen.

On kyse motivaation puutteesta.

Ja tämän asian suhteen minulla onkin töitä edessäni.

Read Full Post »

Huomasin pienen itsetutkiskelun tuloksena, että ylpeys on päässyt jälleen puraisemaan riekaleen pelihousuistani. Ego tuntee nimittäin syvää ylpeyttä henkisestä tietämyksestäni ja siitä, että saan osoittaa ihmisille kuinka väärässä he ovat. Noh, sille tulee nyt stoppi.

Tajusin, ettei itsetietoisuudessa ole mitään vikaa, mutta ei myöskään tiedostamattomuudessa. Jokainen ihminen on sillä polulla, jolla tahtoo olla, eikä minun paasaamiseni siitä, kuinka typerästi (egon näkökulmasta) he käyttäytyvät, auta millään tavalla maailmaa muuttumaan ”paremmaksi”.

Olen mitannut ihmisarvon sillä, kuinka hyvin kukanenkin tiedostaa itsensä. Toisin sanoen siis ne ihmiset, jotka toimivat egon hallinnan alaisina, ovat olleet egoni mielestä huonompia ihmisiä ja olen siksi yrittänyt ”pelastaa” heitä heidän näennäisesti surkeilta elämiltään.

Nöyryyttä vain kehiin.

Read Full Post »

Older Posts »