Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘elämä’

Olen jo reilun vuoden myynyt tavaroitani pois. Joka kerta huomaan kuinka syvä tunneside hakkaa takaraivoon myyntihetkellä.

Kyllähän minä tiedän, että olen maksanut näistä enemmän kuin mitä tilalle saan. Entä sitten?

Ja tiedän myös sen, että voi tulla hetkiä, joina haluan vaikkapa kuunnella levyjä, jotka olen myynyt pois. Entä sitten?

Niin, olen tosiaan myynyt suunnilleen 300 cd-levyä antkvariaatteihin ja huuto.netin välityksellä. Tämän lisäksi minulla ei ole hyllyssäni kuin yksi kirja, joka minulla oli puolitoista vuotta sitten.  Niitäkin on siis lähtenyt kymmenittäin matkalle.

Myin myös tietokoneeni ja ostin tilalle miniläppärin. Jos verrataan hintaeroa siihen, mitä näillä kumpaisellakin ostohetkellään oli, tulee siitä helposti yli 1000 euroa. Silti pöytäkoneesta saamani rahat eivät kattaneet tämän miniläppärin kustannuksia.

10 vuotta keräämäni tavarat lähtivät pienissä erissä maailmalle ja sitä mukaa katosi myös samaistumiseni niihin. Toki tähän olisi ollut toinenkin keino, mutta arvelin, etten oikeasti tarvitse noita kirjoja, levyjä ja muuta roinaa enää.  On sama päästää irti niistä myös fyysisesti.

Tosiasia on, että tunnen itseni onnellisemmaksi ja jollain tapaa kevyemmäksi sitä mukaa kun ”omistamani” tavaran määrä vähenee. Ehkä onnellisuuteni ei ole suoraan sidoksissa siihen, mutta selvästikin nämä tapahtumat kulkevat käsi kädessä jollain tasolla. Olen tyytyväisempi niistä vähistä asioista, mitä minulla on. Reilu kymmenkunta levyä ja parikymmentä kirjaa esimerkiksi vaikuttavat huomattavasti arvokkaammilta tänä päivänä. Ne saavat erilaista huomiota osakseen.

Totta puhuakseni monesti ajattelen myös sitä, millaista olisi vain pakata reppuun se, mikä tärkeimmältä tuntuu ja lähteä kävelemään siihen suuntaan, mikä kiehtoo eniten. Nämä ajatukset herättävät sisälläni ilon tunteita, mutta silti jokin pitää minua vielä paikoillaan.

Jokin voima pitää minut ankkuroituna tapahtumahorisontin reunalla.

Ehkäpä jonain päivänä…

Mainokset

Read Full Post »

iime aikoina minusta on tuntunut kuin olisin menossa kohti jonkinlaista määränpäätä. Olen pureutunut syvälle The Sedona Methodiin, Katie Byronin The Workiin, sekä osittain palannut myös EFT:n pariin. Huomaan monesti päivieni olevan täynnä hiljaisia hetkiä, kun ajatukset pysähtyvät. Se on sanoinkuvaamattoman mukavaa.

En tiedä, mikä määränpää minulla on edessäni, enkä tunne vielä selkeää intohimoa mitään suuntaa kohtaan. Nassim Harameinin luentoja olen Google Videosta seurannut innolla, mutta en ole siitäkään aivan varma. Aion pureutua näihin asioihin tarkemmin tuonnempana.

Aion jatkaa meditaatioita ja uskomuksieni karistamista päivittäin… varsinkin nyt kun saan päätökseen erään Harameinin 8 tunnin luennon. Sen sisältö on ollut sanalla sanoen kiehtovaa. Pitkästymisen hetkiä ovat luoneet vain yleisön esittämät kysymykset, jotka ovat jarruttaneet asiaa sen sijaan että Haramein olisi luontevasti saanut kerrottua asiansa.

Myös Basharin sessiot ovat olleet mielenkiintoista katsottavaa, mutta valitettavasti internetin videotarjonta on melko suppeaa. Mukava nähdä, miten kaikki tämä tietomäärä yhdistyy lähivuosien aikana.

Oikeastaan minulla on paljon sellaista tietoa, mistä haluaisin puhua, mutta jotenkin tuntuu, ettei ole yleisöä, joka sitä haluaisi kuulla.

Lisäksi, elämme maailmassa, jossa kaikki tieto on tekijänoikeuksien alaista. Eli jos ei jonkin teorian keksijälle anna krediittiä, niin kohta ollaan raastuvassa matkalla iltapäivälehtien rakentamaan maineeseen.

Mielummin olen hiljaa.

Minua ei voisi vähempää kiinnostaa copyrightit, kunnia ja raha. Jos kirjoitan kirjan tai teen levyn, niin minulle on aivan sama, vaikka esittämäni asiat plagioitaisiin sataan kertaan.

Se EI ole minulta pois.

Päin vastoin; jaettu tiede ja taide nostavat kollektiivisen tietoisuuden tasoa. Mikään ei voisi antaa minulle enempää. Jos keksisin miten kaikki maailman sairaudet parannetaan, jakaisin sen tiedon kaikille. Jos joku sitten väittäisi sitä omaksi keksinnökseen ja saisi siitä nobelin, se ei haittaisi minua tippaakaan.

Minä en arvosta rahaa.

Minä en arvosta kunniaa.

Minä arvostan totuutta – ja rakkaus on ainoa totuus. Kuitenkin, tässä maailmassa ovat lait ja asenteet, jotka määrittävät juoksutahdin. Tällä hetkellä se lähentelee matelemista. Valehtelisin, jos väittäisin että se ei haittaa minua, mutta tiedän senkin silti olevan absoluuttisesti merkityksetöntä.

Read Full Post »

Katsoimme tänään kumppanini kanssa uudestaan elokuvan Peaceful Warrior (lisätietoja Leffahyllyssä). Se sai minut hyvin tunteelliseksi ja useaan kertaan kyyneleet nousivatkin silmiini. Aloin ajatella tietäni tässä elämässä ja sitä, mitä tarvitsen sen läpi kulkemiseen. Tuo elokuva tuntuu antavan jokaisella katselukerralla juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Sain rohkaisua tarttua elämässäni niihin asioihin, joihin tahdon tarttua. Sokrates käskee tarttumaan meditaation miekkaan ja silpoamaan kaikki pelot, joita mieleen nousee. Aikaisemmassa viestissäni puhuinkin tästä, ja ymmärtäminen auttaa. Mieli vain ratkaisee egon sille antamia tehtäviä ja siitä johtuvat pelot. Ne estävät joutumasta tilanteisiin, joihin ego ei tahdo joutua.

Eräs henkilö kommentoi aikaisemmin, että viestini vahvistivat sitä, että on monenlaisia tapoja olla ja elää. Silläkin uhalla, että saan kaikki paikat täyteen pelonsekaisia ja vihaisia kommentteja, kerron nyt hiukan siitä tavasta, jolla tahdon elää, koska uskon myös sen avaavan enemmän niiden ihmisten silmiä, jotka ovat siihen valmiita.

Tahdon ympäristön, jossa omat ongelmani ja heikkouteni nousevat pintaan. Tahdon ympäristön, joka myös auttaa rakastavasti noiden ongelmien ja heikkouksien ”korjaamisessa”. Tahdon ympäristön, joka luo enemmän energiaa kuin siihen annetaan. En ehkä olisi aiemmin edes ajatellut näitä asioita, mutta henkilö nimeltä Stephane Hemon (ideaGasmsin perustaja) on esimerkillään inspiroinut minuakin kohti tätä todellisuutta.

Kutsun tuota ympäristöä Stephanen tavoin ympyräksi, jossa yksi maskuliininen mies elää usean feminiinisen, bi-seksuaalisen naisen kanssa – minun tapauksessani maksimi lienee kolme. Kysymyksessä on henkinen kasvualusta (tavallistenkin parisuhteiden tapaan), jossa kantava voima on rakkaus.

(Huomautan, että kyseessä on korkean tason rakkaussuhde, jossa ei ole tilaa peloille ja ylpeydelle. Sellaisissa tapauksissa tämä ei voi yksinkertaisesti toimia. Ainoastaan syvä ja pysyvä myötätunto, rakkaus ja luottamus mahdollistavat henkisten ihmisten kasvun tällä tavalla.)

En oikeastaan tiedä, mitä voisin sanoa estääkseni ihmisiä vetämästä tuomitsevia johtopäätöksiä tästä elintavasta, mutta oikeastaan en edes halua sanoa mitään. Minulla ei ole tarvetta puolustella asiaa, jonka itse koen kauniiksi ja oikeaksi. Lisäksi tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka tuntevat samoin kuin itse tunnen tämän asian suhteen, joten jätänpäs asian siihen.

Suurin este tällä tiellä on kuitenkin ollut se, etten ole juuri uskaltanut puhua vieraille ihmisille. Nuoresta asti olen vahvistanut tapaani puhua asioista vain internetin välityksellä ja se on osaltaan kasvattanut minut erilleen sosiaalisista piireistä. Nyt myöhemmin olen taas löytänyt voimaa olla myös muiden läheisyydessä, mutta edelleen sisälläni on kalvanut pelko vieraiden ihmisten kohtaamisesta.

Peaceful Warriorin myötä sain taas lisää voimaa ja päättäväisyyttä kohdata pelkoni rohkeudella ja elää elämääni kuten se on tarkoitettu elettäväksi.

Kuten Sokrates sanoo Way of the Peaceful Warriorissa:

Silence is the warrior’s art – and meditation is his sword.

Siispä silpoan pelkoni miekalla ja elän tässä hetkessä ilman vastustusta ei-toivottuja lopputuloksia kohtaan.

Read Full Post »

Olen pari päivää tässä syventynyt irti päästämiseen ja tänään meditoidessani huomasin, kuinka paljon asioita mieleen lappaa, kun on takertunut johonkin.

Maanantaina tilasin itselleni kannettavan tietokoneen ja jotenkin sitä vain odottaa kuin pikkulapsi jouluaattoa. Ego rimpuilee kiinni siinä hetkessä kun viimein saan koneen kotiini. Käytännössähän sillä ei ole mitään merkitystä, enkä minä määrättömästi koko konetta edes tarvitse. Silti se pitää saada, kun hinku on kova.

Tämä on hyvin yleistä. Jos menemme ulos ja ilma on kylmä, mielemme sanoo: ”Onpa kylmä ilma.” Miksi? Johan me tiedämme sen sanomattakin, että ilma on kylmä.

Seuraavaksi mieli ehkä ilmoittaa: ”Onpas jäiset tiet.” Tällainen henkilökohtainen selostaja on vähintäänkin huvittava, mutta erityisesti minua on aina kiinnostanut, että miksi mieli tekee noin. Mitä se tuosta selittelystä hyötyy?

Kontrolli.

Mieli ei pysty kontrolloimaan ulkoisia tapahtumia (säätä, ihmisten reaktioita, lottonumeroita yms.), mutta se yrittää. Annamme mielellemme tehtäviä, kuten: ”haluan kaikkien pitävän minusta, mitään pahaa ei saa tapahtua minulle, tahdon kaikkea hyvää tapahtuvan minulle, tahdon että kukaan tai mikään ei satuta minua” jne.

Tämä on mahdoton tehtävä, mutta mieli sanoo: ”OK! Homma hanskassa.” Se alkaa ratkoa kaikkia näitä ulkoisia ongelmia. Tiet ovat jäiset, ongelma pitää ratkaista. Siitä alkaa sisäinen dialogi, miten homma hoituu. Kaikki tilanteet, vaihtoehdot ja mahdollisuudet pyritään käymään läpi, ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Mieli siis pyrkii kontrolloimaan sisäistä maailmaa.

Itse tajusin, ettei näillä asioilla ole mitään merkitystä. Jos kaadun jäisellä tiellä, ei se ole mikään maailmanloppu. Itse asiassa haluan toivottaa tervetulleeksi kaiken sen, mitä Jumala elämääni tuo, koska Korkein Totuus tietää, mikä on parhaaksi minulle. Ego ei sellaisesta käsitä hölkäsen pöläystä.

Noh, palatakseni tuohon meditaatioon: joka kerta kun rappumme ovi aukesi, säpsähdin: ”nyt postinkantaja tuo noutoilmoituksen siitä koneesta”. Toiko? No ei. Joka ikinen kerta kuitenkin tiedostin tämän ja päästin asiasta irti. Tiedostin sen, että vaikken saisi tuota konetta tänään, huomenna, tällä viikolla, tänä vuonna, tai ikinä, se olisi silti ihan okei.

Luotan ja uskon sen olevan parhaaksi minulle.

Näin olen päästänyt irti lopputuloksesta ja voin elellä onnellisena tässä hetkessä.

Read Full Post »

Minua alkoi tänään ärsyttää erään ystäväni kirjoitus. Se oli ihan ok juttua muuten, mutta yksi pieni osuus siinä alkoi vaivata. Hän kertoi olevansa ravintola-alalla ja sanoi, että hänen täytyy pian jättää se, koska tuo ala syö häneltä valtavat määrät energiaa.

Mietin pitkään ja hartaasti, että mikä tuossa niin kauheasti ärsytti ja miksen pystynyt tuntemaan myötätuntoa ystävääni kohtaan. Ensin luulin, että hän oli kuullut muilta ystäviltään tuon: ”ravintola-ala syö energiaa” jutun ja hän vain jauhoi sitä saadakseen huomiota sillä, kuinka paljon hän tietää pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia työelämästä tms. Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, minun pitää kai kiinnittää tuohonkin itsessäni huomiota.

Ensisijainen syy ärtymykseeni oli kuitenkin se, että hän tiesi tarkalleen miten hänen pitäisi muuttua ja mistä asioista hän ei elämässään pitänyt. Silti hän ei tehnyt niille mitään. Selvästikin tämä liittyy edellisessäkin viestissäni esiin nousseeseen aiheeseen, eli riskien ottamiseen, mutta huomasin, että minunkin elämässäni on valtavat määrät asioita, jotka kaipaavat parantamista. Monet näistä asioista olen tiedostanutkin, mutten silti ole tehnyt niille mitään.

Tahdonlujuuden puutetta ja saamattomuutta?

Noh, ainakin nyt tiedostan ongelmieni suuremman kontekstin. On aika ottaa luuta käteen ja alkaa siivota.

Read Full Post »

Tajusin juuri jotain sekä apatiaan että solar plexukseeni liittyen: olen pelkuri.

En oikeastaan ole pitkään aikaan (jos koskaan) uskaltanut elää elämääni. Ego kaipaa turvallisuutta ja roikkuu siinä kiinni kaksin käsin. Kaiken pitäisi olla ennestään tuttua, että tiedän miten suhtautua.

Noh, miksi pitäisi? Se ei ole elämistä. Surullista on se, että monet ihmiset eivät oikeastaan elä ollenkaan. Olenko minä yksi heistä? Tähän asti olen ollut. Olen halunnut tehdä monia asioita, mutta en ole uskaltanut. Tänään olen tajunnut mikä on se valuuttaa jolla saa hyvää elämää: riskien ottaminen (yhdistettynä oman sydämensä seuraamiseen).

Tämä on suurin haaste, mitä olen pitkiin aikoihin kohdannut. Minun tulisi kohdata elämä ja elää sitä. Kaikki voi mennä pieleen ja saatan löytää itseni tilanteista, joista en olisi ikinä kuvitellut löytäväni itseäni. Se voi olla vaikeaa, haastavaa, joskus jopa sietämätöntä, mutta uskon selviäväni, kunhan muistan Buddhan sanat:

Tee parhaasi.

Read Full Post »