Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘hawkins’

Tänään sain viimein tilaamani kirjan The Sedona Method, jonka on kirjoittanut Hale Dwoskin. Tämän kirjan pitäisi auttaa emotionaaliseen ja mentaliseen vapauteen. David Hawkinsilla on siihen oma tyylinsä, mutta jotenkin  The Eye of the I ei vielä tunnu aivan oikealta kirjalta minulle. En saa siitä tarpeeksi irti, että tahtoisin jatkaa sen lukemista tässä vaiheessa. Menee liikaa tajunnan yli.

David Hawkinsin kirjat ovat toki valtavan korkealla värähtelytaajuudella ja pelkästään niiden lukeminen saa oman tietoisuuden valon loistamaan kirkkaammin, mutta oikeasti tuntuu, että täytyy olla avoimempi ennen kuin saan niistä irti sen kriittisen sisällön, josta on minulle kaikkein eniten hyötyä. The Eye of the I on kuin meditaatio ja se vaatii voimakasta paneutumista. Lisäksi Hawkinsilla on myös kirja nimeltä I: Reality and Subjectivity, joka värähtelee vieläkin korkeammalla, lähes Universaalin Tietoisuuden tasolla, mutta sitä en ole vielä edes ostanut. Se tulee luokseni aikanaan.

Tällä hetkellä Sedona Method tuntuu todella hyvältä, vaikken ole koko kirjaa edes avannut. Olen vakuuttunut siitä, että se auttaa minut eteenpäin tielläni. Kerron myöhemmin Kirjahyllyssä kokemuksiani tästä kirjasta.

Mainokset

Read Full Post »

Lueskelin tässä taas Hawkinsia ja tulin osioon, jossa hän puhui tietoisuuden tasosta nimeltä apatia. Tämä tietoisuuden taso värähtelee syyllisyyden ja surun välissä. En koe itseäni kovin apaattiseksi henkilöksi, enkä tätä sivujen mittaista kuvausta tunnistaisi itsekseni, vaikka kuinka yrittäisin. Silti mukana oli jotain tuttuakin.

Olen hyvin perillä siitä, että ihmiset voivat olla jokaisella elämänsä osa-alueella eri tietoisuuden tasolla. Siitä on kysymys minunkin kohdallani.

Without the will to live, the hopeless stare blankly, unresponsive to stimuli. The eyes stop tracking, and there is insufficient energy left to even swallow proffered food.

Kuten sanoin, en kykene tunnistamaan tätä käyttäytymismallia itsessäni. Olen monesti jopa yli-innokas tekemään erilaisia asioita, syömisestä nyt puhumattakaan. Sitten kun kirjassa tuli kohtia, joissa puhuttiin työn teosta ja tietynlaisesta elämänasenteesta, jota kuvastaa lause: ”mitä väliä?”, tunsin piston sisimmässäni.

Älkää käsittäkö väärin. Kun teen töitä, olen omasta mielestäni todella ahkera ja teen työni niin, ettei kenelläkään ole siitä moitittavaa. Se, mikä tässä otti tunnon päälle, oli se tosiasia, että en ole kovinkaan innokas hakemaan töitä. Olen tällä hetkellä työttömänä kesän työrupeaman jälkeen. Olisinko voinut hakea muita töitä? Takuulla. Miksen sitten hakenut?

Osittain siksi, että tahdoin antaa aikaa henkiselle kasvulleni, mutta toisesta syystä siksi, että en todellakaan näe siinä kauheasti järkeä. Apatian kynnet ovat painuneet syvälle sisälleni. Tiedän että eri työtehtävät voisivat olla hyväksi henkiselle kasvulleni siinä missä vapaalla oleminenkin. Olen tämän todennut aiemminkin. Jokin tässä nyt vain mättää.

Apatialle yksi ominaispiirre on muiden syytteleminen omista ongelmista. Syytellään yhteiskuntaa, ystäviä ja jopa kohtaloa. Tuossa tilassa itsensä saattaa nähdä uhrina, joka ei pysty tekemään mitään.

Minä en näe itsessäni noita piirteitä. En syytä ketään muuta työttömyydestäni, se on oma valintani. Yhteiskunta on jopa auttanut minua hakeutumaan töihin. En näe itseäni olosuhteiden uhrina, olen vain päättänyt olla hakematta töihin. Ja missään tapauksessa tilanne ei ole se, että en pystyisi. Pystyn hakemaan ja tekemään työtä ja tiedän sen.

On kyse motivaation puutteesta.

Ja tämän asian suhteen minulla onkin töitä edessäni.

Read Full Post »