Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘irti päästäminen’

Olen jo reilun vuoden myynyt tavaroitani pois. Joka kerta huomaan kuinka syvä tunneside hakkaa takaraivoon myyntihetkellä.

Kyllähän minä tiedän, että olen maksanut näistä enemmän kuin mitä tilalle saan. Entä sitten?

Ja tiedän myös sen, että voi tulla hetkiä, joina haluan vaikkapa kuunnella levyjä, jotka olen myynyt pois. Entä sitten?

Niin, olen tosiaan myynyt suunnilleen 300 cd-levyä antkvariaatteihin ja huuto.netin välityksellä. Tämän lisäksi minulla ei ole hyllyssäni kuin yksi kirja, joka minulla oli puolitoista vuotta sitten.  Niitäkin on siis lähtenyt kymmenittäin matkalle.

Myin myös tietokoneeni ja ostin tilalle miniläppärin. Jos verrataan hintaeroa siihen, mitä näillä kumpaisellakin ostohetkellään oli, tulee siitä helposti yli 1000 euroa. Silti pöytäkoneesta saamani rahat eivät kattaneet tämän miniläppärin kustannuksia.

10 vuotta keräämäni tavarat lähtivät pienissä erissä maailmalle ja sitä mukaa katosi myös samaistumiseni niihin. Toki tähän olisi ollut toinenkin keino, mutta arvelin, etten oikeasti tarvitse noita kirjoja, levyjä ja muuta roinaa enää.  On sama päästää irti niistä myös fyysisesti.

Tosiasia on, että tunnen itseni onnellisemmaksi ja jollain tapaa kevyemmäksi sitä mukaa kun ”omistamani” tavaran määrä vähenee. Ehkä onnellisuuteni ei ole suoraan sidoksissa siihen, mutta selvästikin nämä tapahtumat kulkevat käsi kädessä jollain tasolla. Olen tyytyväisempi niistä vähistä asioista, mitä minulla on. Reilu kymmenkunta levyä ja parikymmentä kirjaa esimerkiksi vaikuttavat huomattavasti arvokkaammilta tänä päivänä. Ne saavat erilaista huomiota osakseen.

Totta puhuakseni monesti ajattelen myös sitä, millaista olisi vain pakata reppuun se, mikä tärkeimmältä tuntuu ja lähteä kävelemään siihen suuntaan, mikä kiehtoo eniten. Nämä ajatukset herättävät sisälläni ilon tunteita, mutta silti jokin pitää minua vielä paikoillaan.

Jokin voima pitää minut ankkuroituna tapahtumahorisontin reunalla.

Ehkäpä jonain päivänä…

Mainokset

Read Full Post »

Katsoimme tänään kumppanini kanssa uudestaan elokuvan Peaceful Warrior (lisätietoja Leffahyllyssä). Se sai minut hyvin tunteelliseksi ja useaan kertaan kyyneleet nousivatkin silmiini. Aloin ajatella tietäni tässä elämässä ja sitä, mitä tarvitsen sen läpi kulkemiseen. Tuo elokuva tuntuu antavan jokaisella katselukerralla juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Sain rohkaisua tarttua elämässäni niihin asioihin, joihin tahdon tarttua. Sokrates käskee tarttumaan meditaation miekkaan ja silpoamaan kaikki pelot, joita mieleen nousee. Aikaisemmassa viestissäni puhuinkin tästä, ja ymmärtäminen auttaa. Mieli vain ratkaisee egon sille antamia tehtäviä ja siitä johtuvat pelot. Ne estävät joutumasta tilanteisiin, joihin ego ei tahdo joutua.

Eräs henkilö kommentoi aikaisemmin, että viestini vahvistivat sitä, että on monenlaisia tapoja olla ja elää. Silläkin uhalla, että saan kaikki paikat täyteen pelonsekaisia ja vihaisia kommentteja, kerron nyt hiukan siitä tavasta, jolla tahdon elää, koska uskon myös sen avaavan enemmän niiden ihmisten silmiä, jotka ovat siihen valmiita.

Tahdon ympäristön, jossa omat ongelmani ja heikkouteni nousevat pintaan. Tahdon ympäristön, joka myös auttaa rakastavasti noiden ongelmien ja heikkouksien ”korjaamisessa”. Tahdon ympäristön, joka luo enemmän energiaa kuin siihen annetaan. En ehkä olisi aiemmin edes ajatellut näitä asioita, mutta henkilö nimeltä Stephane Hemon (ideaGasmsin perustaja) on esimerkillään inspiroinut minuakin kohti tätä todellisuutta.

Kutsun tuota ympäristöä Stephanen tavoin ympyräksi, jossa yksi maskuliininen mies elää usean feminiinisen, bi-seksuaalisen naisen kanssa – minun tapauksessani maksimi lienee kolme. Kysymyksessä on henkinen kasvualusta (tavallistenkin parisuhteiden tapaan), jossa kantava voima on rakkaus.

(Huomautan, että kyseessä on korkean tason rakkaussuhde, jossa ei ole tilaa peloille ja ylpeydelle. Sellaisissa tapauksissa tämä ei voi yksinkertaisesti toimia. Ainoastaan syvä ja pysyvä myötätunto, rakkaus ja luottamus mahdollistavat henkisten ihmisten kasvun tällä tavalla.)

En oikeastaan tiedä, mitä voisin sanoa estääkseni ihmisiä vetämästä tuomitsevia johtopäätöksiä tästä elintavasta, mutta oikeastaan en edes halua sanoa mitään. Minulla ei ole tarvetta puolustella asiaa, jonka itse koen kauniiksi ja oikeaksi. Lisäksi tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka tuntevat samoin kuin itse tunnen tämän asian suhteen, joten jätänpäs asian siihen.

Suurin este tällä tiellä on kuitenkin ollut se, etten ole juuri uskaltanut puhua vieraille ihmisille. Nuoresta asti olen vahvistanut tapaani puhua asioista vain internetin välityksellä ja se on osaltaan kasvattanut minut erilleen sosiaalisista piireistä. Nyt myöhemmin olen taas löytänyt voimaa olla myös muiden läheisyydessä, mutta edelleen sisälläni on kalvanut pelko vieraiden ihmisten kohtaamisesta.

Peaceful Warriorin myötä sain taas lisää voimaa ja päättäväisyyttä kohdata pelkoni rohkeudella ja elää elämääni kuten se on tarkoitettu elettäväksi.

Kuten Sokrates sanoo Way of the Peaceful Warriorissa:

Silence is the warrior’s art – and meditation is his sword.

Siispä silpoan pelkoni miekalla ja elän tässä hetkessä ilman vastustusta ei-toivottuja lopputuloksia kohtaan.

Read Full Post »

Tänään sain viimein tilaamani kirjan The Sedona Method, jonka on kirjoittanut Hale Dwoskin. Tämän kirjan pitäisi auttaa emotionaaliseen ja mentaliseen vapauteen. David Hawkinsilla on siihen oma tyylinsä, mutta jotenkin  The Eye of the I ei vielä tunnu aivan oikealta kirjalta minulle. En saa siitä tarpeeksi irti, että tahtoisin jatkaa sen lukemista tässä vaiheessa. Menee liikaa tajunnan yli.

David Hawkinsin kirjat ovat toki valtavan korkealla värähtelytaajuudella ja pelkästään niiden lukeminen saa oman tietoisuuden valon loistamaan kirkkaammin, mutta oikeasti tuntuu, että täytyy olla avoimempi ennen kuin saan niistä irti sen kriittisen sisällön, josta on minulle kaikkein eniten hyötyä. The Eye of the I on kuin meditaatio ja se vaatii voimakasta paneutumista. Lisäksi Hawkinsilla on myös kirja nimeltä I: Reality and Subjectivity, joka värähtelee vieläkin korkeammalla, lähes Universaalin Tietoisuuden tasolla, mutta sitä en ole vielä edes ostanut. Se tulee luokseni aikanaan.

Tällä hetkellä Sedona Method tuntuu todella hyvältä, vaikken ole koko kirjaa edes avannut. Olen vakuuttunut siitä, että se auttaa minut eteenpäin tielläni. Kerron myöhemmin Kirjahyllyssä kokemuksiani tästä kirjasta.

Read Full Post »

Olen pari päivää tässä syventynyt irti päästämiseen ja tänään meditoidessani huomasin, kuinka paljon asioita mieleen lappaa, kun on takertunut johonkin.

Maanantaina tilasin itselleni kannettavan tietokoneen ja jotenkin sitä vain odottaa kuin pikkulapsi jouluaattoa. Ego rimpuilee kiinni siinä hetkessä kun viimein saan koneen kotiini. Käytännössähän sillä ei ole mitään merkitystä, enkä minä määrättömästi koko konetta edes tarvitse. Silti se pitää saada, kun hinku on kova.

Tämä on hyvin yleistä. Jos menemme ulos ja ilma on kylmä, mielemme sanoo: ”Onpa kylmä ilma.” Miksi? Johan me tiedämme sen sanomattakin, että ilma on kylmä.

Seuraavaksi mieli ehkä ilmoittaa: ”Onpas jäiset tiet.” Tällainen henkilökohtainen selostaja on vähintäänkin huvittava, mutta erityisesti minua on aina kiinnostanut, että miksi mieli tekee noin. Mitä se tuosta selittelystä hyötyy?

Kontrolli.

Mieli ei pysty kontrolloimaan ulkoisia tapahtumia (säätä, ihmisten reaktioita, lottonumeroita yms.), mutta se yrittää. Annamme mielellemme tehtäviä, kuten: ”haluan kaikkien pitävän minusta, mitään pahaa ei saa tapahtua minulle, tahdon kaikkea hyvää tapahtuvan minulle, tahdon että kukaan tai mikään ei satuta minua” jne.

Tämä on mahdoton tehtävä, mutta mieli sanoo: ”OK! Homma hanskassa.” Se alkaa ratkoa kaikkia näitä ulkoisia ongelmia. Tiet ovat jäiset, ongelma pitää ratkaista. Siitä alkaa sisäinen dialogi, miten homma hoituu. Kaikki tilanteet, vaihtoehdot ja mahdollisuudet pyritään käymään läpi, ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Mieli siis pyrkii kontrolloimaan sisäistä maailmaa.

Itse tajusin, ettei näillä asioilla ole mitään merkitystä. Jos kaadun jäisellä tiellä, ei se ole mikään maailmanloppu. Itse asiassa haluan toivottaa tervetulleeksi kaiken sen, mitä Jumala elämääni tuo, koska Korkein Totuus tietää, mikä on parhaaksi minulle. Ego ei sellaisesta käsitä hölkäsen pöläystä.

Noh, palatakseni tuohon meditaatioon: joka kerta kun rappumme ovi aukesi, säpsähdin: ”nyt postinkantaja tuo noutoilmoituksen siitä koneesta”. Toiko? No ei. Joka ikinen kerta kuitenkin tiedostin tämän ja päästin asiasta irti. Tiedostin sen, että vaikken saisi tuota konetta tänään, huomenna, tällä viikolla, tänä vuonna, tai ikinä, se olisi silti ihan okei.

Luotan ja uskon sen olevan parhaaksi minulle.

Näin olen päästänyt irti lopputuloksesta ja voin elellä onnellisena tässä hetkessä.

Read Full Post »

Olen huomannut että yksi tärkeimpiä asioita matkalla onneen on irti päästäminen. On osattava luovuttaa asiat korkeamman voiman haltuun. Minä kutsun tuota korkeampaa voimaa Jumalaksi. Irti päästäminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin luulisi. Sitä yrittää päästää irti murheista ja ylpeydestä, mutta huomaakin sitten myöhemmin käyttäytyvänsä saman kaavan mukaan kuin ennenkin. Miten tämä irti päästäminen tapahtuu? Eikö riitä että sanon päässäni itselleni: ”päästän irti ylpeydestäni.”

Noh, eihän se tietenkään ihan niin mene. Mitä hyötyä egon on toistaa itselleen, että se päästää irti omasta käytöksestään, kun ei sillä ole aikomustakaan päästää siitä irti. Se pitää tiukasti kiinni ylpeydestä ja murheesta ja vastustaa kovalla tahdolla todellisuutta, jossa noita asioita ei olisikaan.

En siis voi konkreettisesti päästää irti mistään.

Miten tämä irti päästäminen sitten tapahtuu?

Ja mitä tapahtuu sen jälkeen kun olen päästänyt irti jostain asiasta? Esimerkiksi jos päästän irti rahasta, näenkö enää ikinä senttiäkään

Tästähän irti päästämisessä ei suinkaan ole kyse, vaan pikemminkin kontrollin luovuttamisesta. Ego tahtoo kontrolloida kaikkia tapahtumia ja päästä haluamaansa lopputulokseen. Jos kuitenkin luovutan kontrollin elämästäni Jumalalle, olen silloin päästänyt irti kaikista lopputuloksista ja tapahtumista.

Niinpä niin, no mitenkäs voin auttaa tätä prosessia edistymään? Ego edelleenkin vastustaa todellisuutta, jossa olisin luopunut täysin ylpeydestäni. Ego ei saisi enää tuntea paremmuuden tunnetta muita  kohtaan tai mässäillä tiedoillaan ja ylimielisyydellään. Miksi se sitten tekee noin? Noh, yksinkertaisesti siksi, että se on hauskaa.

Kun luopuu kontrollista, on silloin oltava valmis ottamaan vastaan mitä hyvänsä elämä tuokin mukanaan. Sen sijaan että pelkäisin tulevaa, toivotan sen elämääni tervetulleeksi. Otan avosylin vastaan todellisuuden, jossa olen kaikkien muiden veroinen ja ominaisuuteni ovat Jumalaisen voiman ilmentymiä. Toivotan tervetulleeksi todellisuuden, jossa olen aivan tavallinen ihminen ilman mitään erikoisuuksia.

Siispä nyt, kun olen päästänyt irti kaikesta vastustuksesta, en ole enää kiinni tuossa todellisuudessa. Olen luovuttanut sen Jumalan haltuun.

Read Full Post »