Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kuolema’

Keskustelimme vähän aikaa sitten erään ystäväni kanssa kuolemasta. Hänen oli hyvin vaikea hyväksyä sitä, että jotkut rikolliset pääsivät niin lyhyellä tuomiolla tappamisesta. Se sai minut ajattelemaan. Miksi monet ihmiset pitävät kuolemaa niin surullisena asiana?

Hautajaisissa monet ihmiset itkevät henkilön puolesta, jonka he näennäisesti menettivät. Minusta tuohon on useitakin syitä, joista yksi on egon takertuminen pysyvyyden illuusioon.  Ego tahtoo kaiken pysyvän aina sellaisena kuin nyt on. No, ehkä ei kaiken, mutta pysyvyyden illuusio luo silti turvallisuuden tunnetta sille.  Ego siis suree menetystä. Se ikävöi kaikkea sitä, mitä tuo ihminen toi egolle ja samalla se värisee pelosta, koska kuolema on muistutus muuttuvuudesta. Mikään ei ole pysyvää.

Eräs toinen syy tuli esiin Way of the Peaceful Warrior -kirjassa kun Sokrates valisti Dania:

Kuolema ei ole surullinen asia; surullista on se, että monet ihmiset eivät oikeastaan elä ollenkaan.

Kuolema on siis myös muistutus ihmisille siitä, että tämä elämä on pian ohi ja on heistä kiinni, miten he sen käyttävät. Ego näkee itsensä vainajan sijassa ja pohtii sitä, kuinka paljon tässä elämässä tuli saavutettua. Ei sillä, että asialla olisi mitään merkitystä, mutta eihän ego sitä tiedä.

Tappajien egot tahtovat kostaa muille ihmisille. He tahtovat kostaa tappamalla. Heidän harmikseen on todettava, että kuolema on vain toiveajattelua. Elämä ei pysty loppumaan. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Elämä ainoastaan muuttaa muotoaan.

Monet valaistuneimmat ihmiset näkevät  fyysisen kehon pikemminkin taakkana kuin minään muuna. Se on ikään kuin avaruusalus, jonka avulla sielu pystyy matkustamaan 3-ulotteisessa todellisuudessa. Lisäksi fyysisen kehon hylkääminen on sielun tason päätös, eikä ”ikävä sattuma”. Yksikään tappajan uhri ei jätä kehoaan ilman että sielu olisi päättänyt sen etukäteen. Käytännössä on siis kyse kahden sielun välisestä sopimuksesta.

Itse kuvaisin fyysisen kuoleman näin: kuvitelkaa että olette sukellusveneessä tutkimassa merenpohjan ihmeitä. Jossain vaiheessa päätätte, että nyt on tullut tutkittua tätä paikkaa tarpeeksi ja päätätte nousta pintaan. Kuinka kamalaa se on? Pitääkö niitä ihmisiä rangaista, jotka auttavat muita nousemaan pintaan? En sano että ei pitäisi, vaan kysyn teiltä: pitääkö?

Toki on totta, ettei tappo- ja kostoaatteissa viruminen ole mitään kovin riemullista elämää, mutta mielestäni nämä ihmiset tarvitsevat rangaistusten sijaan pikemminkin myötätuntoa, rakkautta ja johdatusta valoisammalle polulle – ihan samoin kuin nekin ihmiset, jotka tahtovat kostaa näille tappajille.

Mainokset

Read Full Post »