Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘rakkaus’

iime aikoina minusta on tuntunut kuin olisin menossa kohti jonkinlaista määränpäätä. Olen pureutunut syvälle The Sedona Methodiin, Katie Byronin The Workiin, sekä osittain palannut myös EFT:n pariin. Huomaan monesti päivieni olevan täynnä hiljaisia hetkiä, kun ajatukset pysähtyvät. Se on sanoinkuvaamattoman mukavaa.

En tiedä, mikä määränpää minulla on edessäni, enkä tunne vielä selkeää intohimoa mitään suuntaa kohtaan. Nassim Harameinin luentoja olen Google Videosta seurannut innolla, mutta en ole siitäkään aivan varma. Aion pureutua näihin asioihin tarkemmin tuonnempana.

Aion jatkaa meditaatioita ja uskomuksieni karistamista päivittäin… varsinkin nyt kun saan päätökseen erään Harameinin 8 tunnin luennon. Sen sisältö on ollut sanalla sanoen kiehtovaa. Pitkästymisen hetkiä ovat luoneet vain yleisön esittämät kysymykset, jotka ovat jarruttaneet asiaa sen sijaan että Haramein olisi luontevasti saanut kerrottua asiansa.

Myös Basharin sessiot ovat olleet mielenkiintoista katsottavaa, mutta valitettavasti internetin videotarjonta on melko suppeaa. Mukava nähdä, miten kaikki tämä tietomäärä yhdistyy lähivuosien aikana.

Oikeastaan minulla on paljon sellaista tietoa, mistä haluaisin puhua, mutta jotenkin tuntuu, ettei ole yleisöä, joka sitä haluaisi kuulla.

Lisäksi, elämme maailmassa, jossa kaikki tieto on tekijänoikeuksien alaista. Eli jos ei jonkin teorian keksijälle anna krediittiä, niin kohta ollaan raastuvassa matkalla iltapäivälehtien rakentamaan maineeseen.

Mielummin olen hiljaa.

Minua ei voisi vähempää kiinnostaa copyrightit, kunnia ja raha. Jos kirjoitan kirjan tai teen levyn, niin minulle on aivan sama, vaikka esittämäni asiat plagioitaisiin sataan kertaan.

Se EI ole minulta pois.

Päin vastoin; jaettu tiede ja taide nostavat kollektiivisen tietoisuuden tasoa. Mikään ei voisi antaa minulle enempää. Jos keksisin miten kaikki maailman sairaudet parannetaan, jakaisin sen tiedon kaikille. Jos joku sitten väittäisi sitä omaksi keksinnökseen ja saisi siitä nobelin, se ei haittaisi minua tippaakaan.

Minä en arvosta rahaa.

Minä en arvosta kunniaa.

Minä arvostan totuutta – ja rakkaus on ainoa totuus. Kuitenkin, tässä maailmassa ovat lait ja asenteet, jotka määrittävät juoksutahdin. Tällä hetkellä se lähentelee matelemista. Valehtelisin, jos väittäisin että se ei haittaa minua, mutta tiedän senkin silti olevan absoluuttisesti merkityksetöntä.

Mainokset

Read Full Post »

Katsoimme tänään kumppanini kanssa uudestaan elokuvan Peaceful Warrior (lisätietoja Leffahyllyssä). Se sai minut hyvin tunteelliseksi ja useaan kertaan kyyneleet nousivatkin silmiini. Aloin ajatella tietäni tässä elämässä ja sitä, mitä tarvitsen sen läpi kulkemiseen. Tuo elokuva tuntuu antavan jokaisella katselukerralla juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Sain rohkaisua tarttua elämässäni niihin asioihin, joihin tahdon tarttua. Sokrates käskee tarttumaan meditaation miekkaan ja silpoamaan kaikki pelot, joita mieleen nousee. Aikaisemmassa viestissäni puhuinkin tästä, ja ymmärtäminen auttaa. Mieli vain ratkaisee egon sille antamia tehtäviä ja siitä johtuvat pelot. Ne estävät joutumasta tilanteisiin, joihin ego ei tahdo joutua.

Eräs henkilö kommentoi aikaisemmin, että viestini vahvistivat sitä, että on monenlaisia tapoja olla ja elää. Silläkin uhalla, että saan kaikki paikat täyteen pelonsekaisia ja vihaisia kommentteja, kerron nyt hiukan siitä tavasta, jolla tahdon elää, koska uskon myös sen avaavan enemmän niiden ihmisten silmiä, jotka ovat siihen valmiita.

Tahdon ympäristön, jossa omat ongelmani ja heikkouteni nousevat pintaan. Tahdon ympäristön, joka myös auttaa rakastavasti noiden ongelmien ja heikkouksien ”korjaamisessa”. Tahdon ympäristön, joka luo enemmän energiaa kuin siihen annetaan. En ehkä olisi aiemmin edes ajatellut näitä asioita, mutta henkilö nimeltä Stephane Hemon (ideaGasmsin perustaja) on esimerkillään inspiroinut minuakin kohti tätä todellisuutta.

Kutsun tuota ympäristöä Stephanen tavoin ympyräksi, jossa yksi maskuliininen mies elää usean feminiinisen, bi-seksuaalisen naisen kanssa – minun tapauksessani maksimi lienee kolme. Kysymyksessä on henkinen kasvualusta (tavallistenkin parisuhteiden tapaan), jossa kantava voima on rakkaus.

(Huomautan, että kyseessä on korkean tason rakkaussuhde, jossa ei ole tilaa peloille ja ylpeydelle. Sellaisissa tapauksissa tämä ei voi yksinkertaisesti toimia. Ainoastaan syvä ja pysyvä myötätunto, rakkaus ja luottamus mahdollistavat henkisten ihmisten kasvun tällä tavalla.)

En oikeastaan tiedä, mitä voisin sanoa estääkseni ihmisiä vetämästä tuomitsevia johtopäätöksiä tästä elintavasta, mutta oikeastaan en edes halua sanoa mitään. Minulla ei ole tarvetta puolustella asiaa, jonka itse koen kauniiksi ja oikeaksi. Lisäksi tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka tuntevat samoin kuin itse tunnen tämän asian suhteen, joten jätänpäs asian siihen.

Suurin este tällä tiellä on kuitenkin ollut se, etten ole juuri uskaltanut puhua vieraille ihmisille. Nuoresta asti olen vahvistanut tapaani puhua asioista vain internetin välityksellä ja se on osaltaan kasvattanut minut erilleen sosiaalisista piireistä. Nyt myöhemmin olen taas löytänyt voimaa olla myös muiden läheisyydessä, mutta edelleen sisälläni on kalvanut pelko vieraiden ihmisten kohtaamisesta.

Peaceful Warriorin myötä sain taas lisää voimaa ja päättäväisyyttä kohdata pelkoni rohkeudella ja elää elämääni kuten se on tarkoitettu elettäväksi.

Kuten Sokrates sanoo Way of the Peaceful Warriorissa:

Silence is the warrior’s art – and meditation is his sword.

Siispä silpoan pelkoni miekalla ja elän tässä hetkessä ilman vastustusta ei-toivottuja lopputuloksia kohtaan.

Read Full Post »

Keskustelimme vähän aikaa sitten erään ystäväni kanssa kuolemasta. Hänen oli hyvin vaikea hyväksyä sitä, että jotkut rikolliset pääsivät niin lyhyellä tuomiolla tappamisesta. Se sai minut ajattelemaan. Miksi monet ihmiset pitävät kuolemaa niin surullisena asiana?

Hautajaisissa monet ihmiset itkevät henkilön puolesta, jonka he näennäisesti menettivät. Minusta tuohon on useitakin syitä, joista yksi on egon takertuminen pysyvyyden illuusioon.  Ego tahtoo kaiken pysyvän aina sellaisena kuin nyt on. No, ehkä ei kaiken, mutta pysyvyyden illuusio luo silti turvallisuuden tunnetta sille.  Ego siis suree menetystä. Se ikävöi kaikkea sitä, mitä tuo ihminen toi egolle ja samalla se värisee pelosta, koska kuolema on muistutus muuttuvuudesta. Mikään ei ole pysyvää.

Eräs toinen syy tuli esiin Way of the Peaceful Warrior -kirjassa kun Sokrates valisti Dania:

Kuolema ei ole surullinen asia; surullista on se, että monet ihmiset eivät oikeastaan elä ollenkaan.

Kuolema on siis myös muistutus ihmisille siitä, että tämä elämä on pian ohi ja on heistä kiinni, miten he sen käyttävät. Ego näkee itsensä vainajan sijassa ja pohtii sitä, kuinka paljon tässä elämässä tuli saavutettua. Ei sillä, että asialla olisi mitään merkitystä, mutta eihän ego sitä tiedä.

Tappajien egot tahtovat kostaa muille ihmisille. He tahtovat kostaa tappamalla. Heidän harmikseen on todettava, että kuolema on vain toiveajattelua. Elämä ei pysty loppumaan. Se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Elämä ainoastaan muuttaa muotoaan.

Monet valaistuneimmat ihmiset näkevät  fyysisen kehon pikemminkin taakkana kuin minään muuna. Se on ikään kuin avaruusalus, jonka avulla sielu pystyy matkustamaan 3-ulotteisessa todellisuudessa. Lisäksi fyysisen kehon hylkääminen on sielun tason päätös, eikä ”ikävä sattuma”. Yksikään tappajan uhri ei jätä kehoaan ilman että sielu olisi päättänyt sen etukäteen. Käytännössä on siis kyse kahden sielun välisestä sopimuksesta.

Itse kuvaisin fyysisen kuoleman näin: kuvitelkaa että olette sukellusveneessä tutkimassa merenpohjan ihmeitä. Jossain vaiheessa päätätte, että nyt on tullut tutkittua tätä paikkaa tarpeeksi ja päätätte nousta pintaan. Kuinka kamalaa se on? Pitääkö niitä ihmisiä rangaista, jotka auttavat muita nousemaan pintaan? En sano että ei pitäisi, vaan kysyn teiltä: pitääkö?

Toki on totta, ettei tappo- ja kostoaatteissa viruminen ole mitään kovin riemullista elämää, mutta mielestäni nämä ihmiset tarvitsevat rangaistusten sijaan pikemminkin myötätuntoa, rakkautta ja johdatusta valoisammalle polulle – ihan samoin kuin nekin ihmiset, jotka tahtovat kostaa näille tappajille.

Read Full Post »

Oletteko ikinä huomanneet kuinka jäykkiä jotkut (useimmat) ihmiset ovat? 90% kasvojen lihaksista on jännittyneinä muiden ihmisten seurassa, keho liikkuu kankeasti ja muutenkin kokonaisvaltainen tunnelma on hyvin jännittynyt.

Minä olen huomannut tämän. Itse asiassa huomaan itsekin olevani tuollaisessa tilassa vielä toisinaan. Miksi? No tietenkin siksi, että pitää olla coolisti. Täytyy näyttää siistiltä ja näytellä vähän, luoda draamaa ja antaa muille ihmisille sellainen kuva, että tämä on kova jätkä. Edelleen: miksi? Normaalisti siksi, että kuvittelemme tarvitsevamme ulkoista hyväksyntää. Hyväksyntä takaa meille hyvät sosiaaliset lähtökuopat, tai niin ainakin luulemme.

Eikö asia sitten ole näin? No, kyllä, mutta ulkoisen hyväksynnän sijaan tarvitsemme enemmänkin sisäistä hyväksyntää, joka nousee itsetuntemuksesta, eikä siitä, millaisia ominaisuuksia meissä on. Kun hyväksymme itsemme täysin sellaisina kuin olemme, hyväksymme myös muut ihmiset. Emme tarvitse enää muiden hyväksyntää ja sen vuoksi voimme olla niitä ihmisiä, joita todella olemme.

Millä kankeus siis saadaan pois? Jännittäminen ei nimittäin ole kovin terveellistä. Vastaus on: itserakkaudella. En nyt tarkoita itseylpeyttä, vaan sisältä kumpuavaa ikuista rakkautta, hyväksyntää ja myötätuntoa itseä kohtaan.

Suosittelen kokeilemaan.

Read Full Post »