Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ylpeys’

Huomasin pienen itsetutkiskelun tuloksena, että ylpeys on päässyt jälleen puraisemaan riekaleen pelihousuistani. Ego tuntee nimittäin syvää ylpeyttä henkisestä tietämyksestäni ja siitä, että saan osoittaa ihmisille kuinka väärässä he ovat. Noh, sille tulee nyt stoppi.

Tajusin, ettei itsetietoisuudessa ole mitään vikaa, mutta ei myöskään tiedostamattomuudessa. Jokainen ihminen on sillä polulla, jolla tahtoo olla, eikä minun paasaamiseni siitä, kuinka typerästi (egon näkökulmasta) he käyttäytyvät, auta millään tavalla maailmaa muuttumaan ”paremmaksi”.

Olen mitannut ihmisarvon sillä, kuinka hyvin kukanenkin tiedostaa itsensä. Toisin sanoen siis ne ihmiset, jotka toimivat egon hallinnan alaisina, ovat olleet egoni mielestä huonompia ihmisiä ja olen siksi yrittänyt ”pelastaa” heitä heidän näennäisesti surkeilta elämiltään.

Nöyryyttä vain kehiin.

Mainokset

Read Full Post »

Tutkiskelin tässä 5DC-kaavan avulla hieman että millaisia ihmisiä kohtaan minulla on vaikea tuntea kunnioitusta ja syitä siihen. Jälleen huomasin, että ilmeisin syy on hyvin harvoin se oikea.

Eräs ystäväni on hyvin kiireinen ihminen. Hänellä on töitä, opiskelua ja ainakin 10 eri harrastusta, joista aikaavievimpiä lienee elokuvien katselu ja erilaiset palloilulajit. Minun oli hyvin vaikeaa löytää kunnioitusta tätä henkilöä kohtaan, koska hänellä ei ole juuri milloinkaan aikaa piipahtaa kylässä – varsinkin kun meillä oli omia soitteluprojekteja vielä jossain vaiheessa. Enää ei ole, osittain juuri siitä syystä, että hänellä ei ole aikaa.

Kävin läpi koko 5DC-kaavan ja ymmärsin sen jälkeen täysin sen, että hänellä on kiire ja hän valitsee elää elämänsä niin kuin sen elää. Tästäkään huolimatta en pystynyt tuntemaan kunnioitusta häntä kohtaan. Ahaa, kyse oli siis jostain muusta.

Tiesin, että hän viettää aikaa muiden ystäviensä kanssa ja tajusin sitten myös, että kyllä minullakin ystävilleni löytyisi aikaa kiireistä huolimatta, jos niin tahtoisin. Hän ei siis oikeasti tahtonut olla kanssani missään tekemisissä, mutta kohtelias kaveri kun on, ei myöskään viitsinyt sitä suoraan sanoa. Ei sillä, että tämä olisi yllätyksenä tullut; olen monesti huomannut juuri tuollaista energiaa hänen suunnalta, kiinnittämättä siihen kuitenkaan hirveästi huomiota.

Naru sormenpäähän: luota aina tunteisiisi.

Miksi hän sitten ei tahdo viettää aikaa kanssani? Luulin kuitenkin olevani ihan mukava tyyppi. Mieleeni tuli ajatus: ehkä hän ei ole kyllin korkealla värähtelytaajuudella. Niin, yleensä yksi värähtelytaajuus vetää samaa taajuutta puoleensa ja hylkii muita taajuuksia. Oliko tässä siitä kysymys? Mitä luulette?

Aivan oikein, kysymys ei ollut siitä. Tällä kertaa päätin luottaa tunteisiini ja hylätä egon ylpeyttä tihkuvat loogiset selitykset. Kyse oli jostain muusta; olin omalla käytökselläni etäännyttänyt hänet.

Minun on hyvin vaikea päästää irti muiden ihmisten hyväksynnästä. Sen vuoksi olenkin ihmisten seurassa hyvin kontrolloiva. Tahdon näyttää kuinka paljon osaan ja tiedän ja haluan myös tarjota ihmisille apua ja neuvoja (vaikkeivät he niitä pyytäisikään). Tällainen käytös voi olla hyvin luotaantyöntävää, vai mitä luulette?

Ihminen ei ole se, kuka hän sanoo olevansa, vaan se, kuka hän näyttää olevansa.

Ihmisen viisautta ei mittaa se, kuinka paljon hän esittelee tietojaan, vaan se, kuinka paljon hän käyttää niitä.

Asia ymmärretty.

Read Full Post »

Oletteko ikinä huomanneet kuinka jäykkiä jotkut (useimmat) ihmiset ovat? 90% kasvojen lihaksista on jännittyneinä muiden ihmisten seurassa, keho liikkuu kankeasti ja muutenkin kokonaisvaltainen tunnelma on hyvin jännittynyt.

Minä olen huomannut tämän. Itse asiassa huomaan itsekin olevani tuollaisessa tilassa vielä toisinaan. Miksi? No tietenkin siksi, että pitää olla coolisti. Täytyy näyttää siistiltä ja näytellä vähän, luoda draamaa ja antaa muille ihmisille sellainen kuva, että tämä on kova jätkä. Edelleen: miksi? Normaalisti siksi, että kuvittelemme tarvitsevamme ulkoista hyväksyntää. Hyväksyntä takaa meille hyvät sosiaaliset lähtökuopat, tai niin ainakin luulemme.

Eikö asia sitten ole näin? No, kyllä, mutta ulkoisen hyväksynnän sijaan tarvitsemme enemmänkin sisäistä hyväksyntää, joka nousee itsetuntemuksesta, eikä siitä, millaisia ominaisuuksia meissä on. Kun hyväksymme itsemme täysin sellaisina kuin olemme, hyväksymme myös muut ihmiset. Emme tarvitse enää muiden hyväksyntää ja sen vuoksi voimme olla niitä ihmisiä, joita todella olemme.

Millä kankeus siis saadaan pois? Jännittäminen ei nimittäin ole kovin terveellistä. Vastaus on: itserakkaudella. En nyt tarkoita itseylpeyttä, vaan sisältä kumpuavaa ikuista rakkautta, hyväksyntää ja myötätuntoa itseä kohtaan.

Suosittelen kokeilemaan.

Read Full Post »

Olin naisystäväni kanssa käymässä pizzeriassa ja viereisessä pöydässä istui kaksi hyvin viehättävän näköistä nuorta naista, jotka keskustelivat omissa oloissaan omista ongelmistaan. Ylpeyskompleksi iski kun kuulin heillä olevan parisuhdeongelmia. Aloin heti kehitellä päässäni mielikuvia siitä, kuinka paljon huonompia ihmisiä nuo naiset olivat minuun verrattuna, enkä edes tiedostanut tätä prosessia ennen kuin paljon myöhemmin kotona.

Mistä siinä sitten oli kysymys? Aluksi ajattelin vain ylpeysongelmaani ja sitä, että heillä on elämässään omat polkunsa, joita heidän täytyy kulkea. Sitten kuitenkin jostain tajusin asian hieman laajemman kontekstin. Egoni tahtoi lytätä nuo naiset jollain tavalla alemmalle tasolle, koska sen mielestä he olivat liian kauniita minulle. Toisen chakran ongelmat potkivat taas persauksille, mahtavaa. Heh.

Nyt kun tajusin, että olen tarpeeksi pelkästään omana itsenäni, kunnioitus näitä naisia kohtaan nousi sisältäni kuin itsestään. Ei minulla ollut mitään heitä tai heidän ihmissuhteitaan vastaan, halusin vain jotenkin tuntea itseni heitä paremmiksi, koska he sattuivat olemaan ulkoisesti kauniimpia kuin mitä egoni pystyi käsittelemään.

Asia ymmärretty.

Read Full Post »

Olen huomannut että yksi tärkeimpiä asioita matkalla onneen on irti päästäminen. On osattava luovuttaa asiat korkeamman voiman haltuun. Minä kutsun tuota korkeampaa voimaa Jumalaksi. Irti päästäminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin luulisi. Sitä yrittää päästää irti murheista ja ylpeydestä, mutta huomaakin sitten myöhemmin käyttäytyvänsä saman kaavan mukaan kuin ennenkin. Miten tämä irti päästäminen tapahtuu? Eikö riitä että sanon päässäni itselleni: ”päästän irti ylpeydestäni.”

Noh, eihän se tietenkään ihan niin mene. Mitä hyötyä egon on toistaa itselleen, että se päästää irti omasta käytöksestään, kun ei sillä ole aikomustakaan päästää siitä irti. Se pitää tiukasti kiinni ylpeydestä ja murheesta ja vastustaa kovalla tahdolla todellisuutta, jossa noita asioita ei olisikaan.

En siis voi konkreettisesti päästää irti mistään.

Miten tämä irti päästäminen sitten tapahtuu?

Ja mitä tapahtuu sen jälkeen kun olen päästänyt irti jostain asiasta? Esimerkiksi jos päästän irti rahasta, näenkö enää ikinä senttiäkään

Tästähän irti päästämisessä ei suinkaan ole kyse, vaan pikemminkin kontrollin luovuttamisesta. Ego tahtoo kontrolloida kaikkia tapahtumia ja päästä haluamaansa lopputulokseen. Jos kuitenkin luovutan kontrollin elämästäni Jumalalle, olen silloin päästänyt irti kaikista lopputuloksista ja tapahtumista.

Niinpä niin, no mitenkäs voin auttaa tätä prosessia edistymään? Ego edelleenkin vastustaa todellisuutta, jossa olisin luopunut täysin ylpeydestäni. Ego ei saisi enää tuntea paremmuuden tunnetta muita  kohtaan tai mässäillä tiedoillaan ja ylimielisyydellään. Miksi se sitten tekee noin? Noh, yksinkertaisesti siksi, että se on hauskaa.

Kun luopuu kontrollista, on silloin oltava valmis ottamaan vastaan mitä hyvänsä elämä tuokin mukanaan. Sen sijaan että pelkäisin tulevaa, toivotan sen elämääni tervetulleeksi. Otan avosylin vastaan todellisuuden, jossa olen kaikkien muiden veroinen ja ominaisuuteni ovat Jumalaisen voiman ilmentymiä. Toivotan tervetulleeksi todellisuuden, jossa olen aivan tavallinen ihminen ilman mitään erikoisuuksia.

Siispä nyt, kun olen päästänyt irti kaikesta vastustuksesta, en ole enää kiinni tuossa todellisuudessa. Olen luovuttanut sen Jumalan haltuun.

Read Full Post »